Kortteerin Yhteisöllisyys ja osallisuus -koulutuksissa pureuduttiin kaupunkiaktivismin kautta myös yhdistystason kohtaamiin haasteisiin ylläpitää aktivoivia ja matalan kynnyksen yhteisöllisiä toimia. Yhtenä suurimpana haasteena osallistujapaikkakunnilla koettiin kolmannen sektorin puolelta yhdistysaktiivien ikääntyminen.
Aktivoituminen ja uusien näkökulmien löytäminen koettiin monesti haastavana, koska lähes kaikki toimijat tulevat työelämän ulkopuolelta, eläkeläissektorilta. Aikaa toimintaan kyllä löytyy, mutta kosketuspinta kaupungin uusiin ja innovatiivisiin asiakkaisiin sekä keskeisiin tulevaisuuden kehittäjiin, nuoriin, koettiin hatarana.
Notkea ja vapauttava kaupunkiaktivismi, eräänlainen neljännen sektorin toiminta nostettiin vahvaksi kumppaniksi ja mahdollistajaksi yhdistysten rinnalle. Neljännen sektorin toiminta peräänkuuluttaa nopeita ja toiminnallisia tarttumisia käsillä oleviin aiheisiin ja haasteisiin.
Hyvänä esimerkkinä nopeasta toiminnasta on muutaman vuoden takainen maahanmuuttoaalto, jolloin sitoutumattomat toimijat ryhmittyivät sosiaalisen median kautta ja organisoivat tehokkaasti erilaisia keräys-ja tukipalveluja vastaanottokeskuspaikkakunnille.
Neljännen sektorin toiminta mahdollistaa vapaan, ei sitoutuneen ja hetkellisen toiminnan. Se on usein vaikuttamisen halusta nousevaa, proaktiivista, joustavaa ja korostaa juuri toimintaa, ei vain yhdistyksen tai yhteisön olemassa oloa, agendaa tai historiaa.
Kortteerin koulutusten keskusteluissa painotettiin erityisesti molempien vapaaehtoissektorien joustavaa yhteistyötä, jossa kimmokkeet ja aktivointi muhivat neljännen sektorin toiminnassa. Tässä yhteydessä kuitenkin korostettiin ja tunnistettiin se, kuinka välittäjä- ja mahdollistajatahona yhdistyksillä on edelleen oma kiistämätön voimansa ja rakenteensa.
Neljännen sektorin toimintojen lisääntyminen ja kaupunkilaisten uudenlainen, tiedostava osallisuuden malli on kehittynyt, koska nykyisin sosiaalinen media tarjoaa erilaisia kontaktointikanavia ja alustoja, ekologinen ja sosiaalinen etiikka ovat korostuneemmin läsnä yhteiskunnassa, työn muutos ajaa uusiin joustaviin toimiin sekä luovan ja yhteisöllisen työn tekemisen toimintatavat korostuvat.
Tietynlainen pop-up- ja start-up-henki ovat nousussa sekä erilaiset co-working-tilat syrjäyttävät omia, yksityisiä tiloja. Huomioitavaa on myös nuorempien aktiivien haluttomuus tai mahdottomuus sitoutua toimintaan pidempiaikaisesti sekä tarve hetkellisille matalankynnyksen alustoille.
Osallisuuskoulutuksessa materiaaleina ja esimerkkinä käytettiin muun muassa Helsingin yliopiston kaupunkiaktivismi.fi-sivustoa, jossa on tarjolla kattava paketti erilaisia kaupunkiaktivoinnin välineitä ja malleja: strukturoidusti hyviä, konkreettisia, esimerkkejä siihen miten omalla paikkakunnalla voi käynnistää positiivisen aktivismin kierteen.
Sosiaalinen pääoma mahdollistaa osallisuuden
Sosiaalinen pääoma tarkoittaa henkilön tai yhteisön käytössä olevia verkostoja ja vuorovaikutteista toimimista näiden kanssa. Kortteerin yhteisöt ja osallisuus koulutus -osiossa käytiin läpi erilaisia osallisuuden ja osallistamisen tasoja, aina tekijyydestä passiiviseen vastaanottamiseen.
Huomioitavaa kyvykkyydessä osallisuuteen ja osattomuuden välttämisessä on yksilön sosiaalinen pääoma. Hieman ikävältäkin kuulostava fakta siitä, että jo hyvän sosiaalisen pääoman omaavat ihmiset osallistuvat eniten, pitää edelleen paikkansa. Varsinkin Kortteerin koulutuspaikkakunnilla, Kortteerin koulutusten sekä pilottien yhteydessä havaittiin, että niitä ryhmiä, jotka olisivat eniten hyötyneet osallisuuden tuomasta mahdollisuudesta, oli hankalin saada mukaan.
Varsinkin nuoret puuttuivat ulkoapäin tuotetusta toiminnasta, eikä heitä kohderyhmänä tavoitettu sillä tasolla kuin olisi haluttu. Tämä ei ole ainoastaan Kortteeri-hankkeen ongelma, vaan se on nähtävissä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä. Osallistuminen kuitenkin tuottaa ja parantaa elämänlaatua, joka edesauttaa onnellisuutta ja terveyttä ja lisää edellä mainittua sosiaalista pääomaa. Ihmisillä on erilaisia resursseja osallistua; niihin luetaan esimerkiksi oman elämän hallinta, uskallus lähteä mukaan yhteiseen toimintaan, sosiaaliset perustaidot, sisäinen motivaatio ja taloudellinen tilanne, joka mahdollistaa mukana olemisen.
Omista osallistumisresursseista riippuen osallistumista ja osallisuutta voi olla monella tasolla: mukana olo, kuuleminen, kokeminen, tekeminen tai päättäminen. Kuitenkaan aina ei voi osallistua. Osallistumattomuuteen syinä voi olla tavoiteltavan toiminnan joustamattomuus: ei voi vain hypätä mukaan. Toiminta on epämääräistä, eikä hahmotu selkeästi. Ongelmat yhteisön tai yhdistyksen toimintakulttuurissa eivät kannusta mukaan tulemiseen, liika hierarkkisuus, epäselvät vastuut, henkilöityminen tai liialliset odotukset toiminnan vaikutuksista voivat estää positiivisen osallisuuden kierteen syntymistä ja tehdä aktiiveista passiivisia.
Yhteisötaide sosiaalisen osallisuuden välineenä
Yhteisötaide on yksi toimintamalli ja kanava, jonka avulla voidaan tuoda ruohonjuuritason toimijoiden ääntä ja näkemyksiä esiin. Kevyesti määriteltynä yhteisötaide on taiteellista yhteistoimintaa, jossa taiteilija voi olla moninaisessa roolissa.
Taiteilija voi toimia fasilitaattorina tai mieluiten olla myös ryhmän tasa-arvoinen jäsen. Usein yhteisötaide liikkuu taiteen, sosiaalisten suhteiden ja yhteiskunnan välimaastossa. Lopullista teosta ja tulosta ei pidetä itsestäänselvyytenä tai edes tavoitteena, vaan taide keskittyy enemmän toimivien vuorovaikutussuhteiden luomiseen ja osallisuuden kokemukseen.
Yhteisötaiteilijan rooli on monesti hyvin haastava.
Tätä näkökulmaa käytiin läpi myös koulutuksiin osallistuneiden luovan alan toimijoiden sekä tilaajaorganisaatioiden edustajien kanssa. Yhteisötaiteilija ei ole vain taiteilija, joka työskentelee yhteisön kanssa vaan taiteilija, joka tuntee yhteisön, sen tarpeet ja mahdollisuudet ja on oikeasti kiinnostunut kollektiivisesta, jaetusta taiteilijuudesta ja yhteistekijyydestä.
Yhteisötaiteessa taide on usein välineenä, eli altistettu jonkun toisen päämäärän käyttöön. Tämä ajattelumalli ei ole läheskään kaikilla taiteilijoilla henkilökohtaisena agendana, vaan siihen sisältyy myös tietynlaista vastustamista sekä sitä, että sen koetaan olevan taiteen paikan ja itseisarvon kyseenalaistamista.
Vahvalla yhteisöllisen taiteen ammattilaisella pitää olla halu ja taidot kehittää yhteisön vuorovaikutusta ja löytää kaikkien kannalta parhaita ulostuloja. Yksilöllisten taideambitiojen pitää muuntautua yhteisiksi sekä monella tasolla kommunikoitaviksi. Tämä nähdään monesti haasteena perinteisestä taidekoulutuksesta valmistuneelle kuvataiteilijalle.
Yhteisötaide on kuitenkin vain yksi matalan kynnyksen keino lisätä ruohonjuuritason osallisuutta. Yhteisötaiteellista lähestymistapaa kuitenkin puoltaa taiteen kentän tasa-arvottava ajattelumalli: yhteisötaiteen tekeminen ei vaadi sinänsä osallistujilta mitään erityistaitoja tai taustaa. Riittää kun saapuu paikalle tai antaa oman kontribuutionsa käsiteltävään aiheeseen.
Yhteisötaideprojekteissa haastavimmaksi vaiheeksi koetaan monesti yhteisön sitouttaminen ja yhteisön jäsenten mahdollisuuksien ja rajojen tunnistaminen. Liika ohjaaminen kostautuu ja sitoutumista ei synny, koska taide jää ulkokohtaiseksi. Tai, ohjauksen puute herättää osallistujissa epäluottamusta, yksin jäämisen tunnetta sekä painetta.
Hyvä yhteisötaideprojekti on parhaimmillaan myös itseohjautuva. Tähän päästään useasti omaehtoisuuden riittävällä huomioimisella. Hyvä esimerkki kaupunkitilaa haltuun ottavasta yhteisötaiteellisesta projektista oli Kankaanpään kaupungin omistamassa tyhjässä, myynnissä olevassa kiinteistössä järjestetty Pumppy ry:n Tupareissaan-tapahtuma marraskuussa 2019.
Kysymys oli yksinkertaisesti siitä, että kunta antoi noin 20 performassi- ja monitaiteilijan käyttöön tilan viikon ajaksi. Ryhmän tavoitteena oli kotiutua kiinteistöön, tutkia sitä paikkana ja avata ovet yleisölle viikon päätteeksi. Yleisötapahtumassa oli tilaan liittyviä performansseja, burleskia, installaatioita sekä musiikkia.
Pienellä panostuksella pieneen kaupunkiin saatiin suurta ja erilaista, omaehtoista kulttuuripalvelua, joka herätti keskustelua myös kaupungin suuntaan vastaavien toiminta-alustojen mahdollistamisesta.
Yhteisöjen sosiaalista pääomaa voi kartuttaa tämän kaltaisella sosiokulttuurisella innostamisella, joka kannustaa ja rohkaisee tavallisia kuntalaisia omaan aloitteellisuuteen. Sosiokulttuurinen innostaminen pyrkii arkipäivän hyvän elämänlaadun tavoittelemiseen ja inhimillisen yhteisön rakentamiseen.
Sosiaalisen pääoman kartuttamisen ajatus kaupungeille: avatkaa, raottakaa ovia, tarjotkaa turvallisuutta ja tukea ja antakaa vapautta sekä luottamusta. Taide kyllä osallistaa, tekee asiansa tykö ja ottaa uudella tavalla paikkoja ja kuntalaisia haltuun.
- Saija Mustaniemi, SAMK