Yritysten ja taiteen välinen yhteistyö ei ole ainoastaan tätä päivää. Kankaanpäässä yrittäjien ja taiteilijoiden välillä on ollut jopa jonkinlainen kultakausi 70- ja 80 –luvuilla. Onnistuneen yhteistoiminnan mahdollistajina ovat olleet rohkeat, omaehtoiset taiteilijat sekä intohimoiset, kulttuuri-ja taidemyönteiset yrittäjät. Näitä molempia Kankaanpäässä on ollut ja on yhä edelleen.
Kun kankaanpääläiset yrittäjät Leila ja Eero Varumo olivat vuonna -79 siirtämässä liiketoimintaansa uusin tiloihin jäi vanhan liiketilan alakerta myymäläkäytöstä tyhjilleen. Kulttuurista ja taiteesta kiinnostunut pariskunta päätti tässä yhteydessä kokeilla taidegalleriatoiminnan pyörittämistä. Syntyi ajatus Varumon Taidekellarista, joka toimi aktiivisesti vuosina 1979-80.
Taidegalleria ei ole varteenotettava ilman hyviä taiteilijoita. Yrittäjä Eero Varumo otti ensimmäisenä yhteyttä paikalliseen taiteilijaan sekä Kankaanpään taidekoulun perustajaan Juhani Tarnaan. Tarna koki Varumon yhteydenoton ja ajatuksen taidegalleriasta varsin tarpeellisena, sillä Kankaanpäässä, rakentuvassa taidekaupungissa, ei vielä tuolloin ollut varsinaista näyttelytilaa. Myöskään lukiolla toimineessa Kankaanpään Taidekoulussa ei ollut omaa galleriaa.
"Galleriatoiminta täällä oli tuohon aikaan puutteellista, muistan että ensimmäinen näyttelyni Kankaanpäässä oli Kärjen tyhjässä liiketilassa, ennen valokuvaamon avaamista, eräänlaisena pop-up näyttelynä. Varumon galleriasta ajattelin, että nyt ollaan monella tapaa oikealla asialla, kun uutta kulttuuripalvelua. Lähdin heti mukaan rakentamaan taidegalleriaa Kankaanpäähän", muistelee Juhani Tarna.
"Juhani oli siellä ennen näyttelynsä alkua maalaamassa ja laittamassa paikkoja kuntoon, hän teki taiteen ohella senkin puolen työstä", muistelevat Leila Varumo ja Juhani Tarnan taiteilijapuoliso Marja Tarna.
Juhani Tarnan näyttely 20.4. 1979 avasi Varumon taidekellarin lyhyen, mutta näkyvän toimintakauden. Tarna esitteli 33 maisemaan pohjaavaa, abstraktia työtä ja vanhassa lehtileikkeessä totesi Varumon matalankynnyksen katugalleriassa olevan jopa pariisilaista henkeä: "Muistan hyvin tuon ensimmäisen näyttelyn ja sieltä myydyt työt, mitä tuohon aikaan Kankaanpäässä menikin melko paljon. Paikallista taidetta tultiin katsomaan ja usein myöskin varta vasten ostamaan", jatkaa Tarna.
Seuraavan näyttelyn ripusti niin ikään Kankaanpään Taidekoulun vaikuttaja Pekka Mattila. Mattilaa seurasi Väinö Aaltosen museon kiertonäyttely Lapsia taiteessa, jonka mahdollistajana olivat Kankaanpään kaupungin kulttuurilautakunta sekä Kankaanpään Taideyhdistys. Myös Marja Tarna ehti järjestää näyttelyn taidekellarissa.
Varumon Taidekellarin historian päätti vähäeleisesti taideopiskelija Marjatta Eloniemen näyttely. "Taidekellari pyöri yhteisöllisesti, lähinnä taiteilijoiden toimesta, vuokraa eikä provisioita peritty, taiteilijat olivat itse valvomassa näyttelyitään ja hoitivat miltei kaiken. Se oli harrastustyötä rakkaudesta taiteeseen. Galleriaan tultiin gallerian takia", painottaa Leila Varumo.
Taidegalleriatoiminta olisi saanut mielellään jatkua, mutta Varumojen osalta historia jäi lyhyeksi, kun tiloissa jatkoivat uudet yrittäjät. Varumon Taidekellarin vieraskirja ei ole lyhyttä luettavaa, vaan kävijöitä riitti jokaiseen näyttelyyn eikä määrä ei häpeile muille gallerioille. Vieraskirja paljastaa myös kävijöiden paikkakuntia, Sodankylää, Tamperetta ja joku oli Kanadastakin löytänyt kankaanpääläisen taiteen äärelle.
"Tuohon aikaan oli innostusta ja tilausta kulttuuripalveluille", muistelee Juhani Tarna.
"Taiteen keräily otti muutoinkin tuulta alleen, myös Taidekoululla oli siihen aikaan ottajia", naurahtaa uuden suomalaisen taidekoulutuksen pioneeri.
-
Kankaanpäässä oli jo 70-luvulla hyvin pyörivä taidekoulu, kun Tampere sekä Lahti olivat vasta perustamassa omiaan. Täältä haettiin oppia ja kyseltiin, että miten sellainen oikein perustetaan. Kankaanpäässä on tänä päivänä kaksi galleriaa ja kokoonsa suhteutettuna paljon taidekeräilijöitä.
"Taide periytyy ja säilyttää arvonsa sukupolvilta toisille, myös kiinnostus taiteeseen periytyy. Kodeissa saa ja pitäisikin olla taidetta", rohkaisevat Tarnat. Myös Leila Varumo on jakanut omaa taidekokoelmaansa seuraaville sukupolville ja välittää eteenpäin osaltaan taidekeräilyn perinnettä